5 kuukautta kohta uutta avoliittoa takana. Kotiin on ihana mennä, lapset alkaa hiljalleen sopetua ja arki alkaa muistuttaa jo arkea vaikka korona vielä jyllääkin. Ärsyttävä piirre itsessäni on kuitenkin nostanut nyt päätään. Huomaan lähes päivittäin puhuvani exästäni. Avaan uudelle puolisolleni HÄNEN tapojaan ja kerron HÄNEN sanoneen milloin mitäkin loukkaavaa. Mitä?! Miksi ihmeessä?!  Miksi puhun ihmisestä kenen kanssa en ole minkäänlaisissa väleissä ja joka on loukannut niin pahasti? Osittain tämä varmasti on juuri sitä irti päästämistä ja asioiden käsittelyä, mutta luulen, että tässä on kyse myös muusta...

Jos melkein 19 vuotta on elänyt narsistin kanssa parisuhteessa, niin väistämättä se on muokannut myös minua. Muokannut myös muuten kuin pelkoon ja anteeksipyytelyyn. On ollut "helppo" käyttää vallitsevia kotioloja tekosyynä laiskuudelle, saamattomuudelle, välinpitämättömyydelle, mutta myös tekemiselle, ahkeruudelle ja elämäntapamuutoksille. Kaikki tehtiin, kun toinen niin päätti. Kaikkeen sai myös vahvan mielipiteen ja vastauksen, halusit tai et. Tämä käskevä ja alistava voima oli omalla tavalla myös se eteenpäin piiskaava ja motivoiva voima. Todella ristiriitaista mielestäni... Kun on elänyt toisen "komennuksessa", niin se oman selkärangan kasvattaminen taitaakin olla pidempi prosessi kuin voisi luulla. Nyt kun vieressä on rakastava, kannustava ja tukeva mies, niin vastaukset eivät aina olekkaan niin selviä kaikkeen. Sitähän täytyy ihan itse tehdä ratkaisuja ja löytää itselleen tärkeät asiat. Myös opettelu siihen mikä on tarpeeksi, on vaikeaa. Onko ok välillä väsähtää? Olenko täysi luuseri, kun tekee mieli itkeä ja mököttää? Pakotettua vai opeteltua? Omaa itsekritiikkiä vai ulkopuolelta annettua? Vaiko vaan normaalia kasvamista?

Pikkuhiljaa alan erottamaan jo omaa tahtoa ja omaa toimintatapaa vaikka toisaalta monessa tilanteessa toimintamallit tulevat selkärangasta ja perustuvat exäni tahtoon. On myös enemmän kuin tervettä huomata, että jokainen riita tai epämukava tilanne, ei enää nosta pulssia korkealle ja aiheuta valtavaa ahdistuneisuutta. Tunteiden käsittely helpottuu, myös niiden positiivisten tai sekavien tunteiden käsittely, jotka nyt uusi puoliso hyväksyy. Eniten nautin siitä, että arjen ja tylsyyden hyväksyminen on nyt helpompaa. Exäni haki kiksejä koko ajan ja milloin mistäkin; tapahtumista, materiasta tai riippuvuuksista. On helpompi hengittää, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, että mitäs sitten tehtäis.

Loppupeleissä kaikessa voi olla kyse vaan normaalista ero- ja kasvuprosessista. Väitän kuitenkin, että narsistin aiheuttamat haavat, tekevät prosessista haastavamman, pidemmän ja lopussa palkitsevamman!