Kaipa se on jonkinlainen kriisi, joka ajaa ihmisen purkamaan tuntojaan. Ikäkriisi, avioliittokriisi, minuuskriisi... Kriisi kun kriisi.

Itselläni tämä kaikki on itseni etsimistä. Miksi olen tässä missä nyt olen ja miksi tästä on niin vaikeaa edetä?

Tämä vuosi on ollut kaikin tavoin erilainen. Erilainen siksi, että olen alkanut taas elää. Toisaalta osa minusta on kuollut avioliiton mukana. Henkistä valmistautumista joka tapauksessa siihen, että on aika julkaista valheet, tehdä esittämisestä loppu, antaa itsensä elää niinkuin parhaaksi näkee.

Tähän saakka, koko reilun kolmikymmenvuotisen elämäni aikana olen ajatellut, että koska tänne paskaan maailmaan olen joutunut, niin täällä on elettävä loppuun saakka parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta nyt onkin ajatus muuttunut... Miksen voisi yrittää nauttia tästä elämästä? Tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi enkä niitä, jotka muut minulle antavat.Tästä alkoikin itsetutkiskelun aika. Kuinka paljon olen asioita mokannut jo peruuttamattomasti ja kuinka paljon muutoksia pitää tehdä, jotta olen onnellinen?