Aivan käsittämättömältä tuntuu lukea noita 3-4 vuoden takaisia tekstejä... Käsittämättömältä siksi, että tuosta muutaman viikon päästä päästin tuon narsisti-miehen taas iholle ja saman katon alle.

Elokuussa 2016 herra lähti kalastusreissulleen. Silloin huomasin ensimmäistä kertaa aikoihin, että oli jopa vähän ikävä. Yhteinen asunto meni kaupaksi ja mies palatessaan muutti omaan yksiöönsä. Yksiöön... sillä varmistettiin, etteivät tytöt paljon isällään viihtyneet.

Uusi asunto oli, mutta mies ei siellä viihtynyt. Vietti aikaa meillä, koska lapsille se olisi mukavampaa. Tsemppasi kovasti, tuli vieraaksi meille vaikka olikin yötä. Yöt lisääntyivät ja huomasin jouluna, että mies ei juurikaan viettänyt enää öitä kotonaan. Olo oli hyvä, käytös oli muuttunut täysin ja lapsetkin viihtyivät taas isänsä kanssa. Uutena vuotena todettiin, ettei ole kannattavaa maksaa kahta asuntoa vaan muuttakoon meidän luokse. "Tämä on sun koti, niin mä lupaan aatella." Jep jep...arvatkaapa kävikö näin.

1,5-2 vuotta esittäminen onnistui häneltä välillä paremmin, välillä huonommin. Nyt viimeisen vuoden ajan kaikki on palannut taas entiselleen. Onneksi sillä erotuksella, että tytöt ovat vanhempia ja vahvempia. Olo huononi, ajatukset synkkeni ja kotiin meno perjantaisin alkoi taas ahdistaa. Tämän 3 vuoden aikana aikana alkoholin käyttö lisääntyi merkittäväksi ja miestä näki selvinpäin vapailla entistä vähemmän. Materialismi alkoi taas nostaa päätään.

Toukokuu 2019 ero on lausuttu ääneen ja avioeropaperit allekirjoitettu omalta osaltani. Paskamyrsky nousee ja toisen osapuolen yllätys on muka taas suuri. "Ei kukaan eroa ilman, että on väkivaltaa ja pettämistä." Uudesta rakkaudesta ei edes uskalla puhua vielä ääneen, mutta tulee hetki, kun tuo narsistinen exä on oikeasti ja aidosti enää vain lasteni isä. Nyt on monet oppirahat maksettu, nyt aletaan elää <3<3 Ei enää ikinä, koskaan, milloinkaan tällaista.